Sivut

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sähköistä ja valaistuksesta VOL 1

Meillä pakettiin ei kuulunut sähkötöitä, vaan irrotimme ne Hartmannin toimituksesta, koska toimitukseen ei olisi ollut mahdollista saada sen tyyppisiä ratkaisuja mitä haimme. Lähdimme siis ostamaan sähkötöitä ulkopuoliselta urakoitsijalta ja kuvittelimme saavamme toteutettua työt laadukkaasti ja hyvin. Siis kuvittelimme -työt ovat edelleen kesken sekä toimituksen, työn että korjausten osalta. 

Valaistuksen halusimme toteuttaa ledeillä ja todella valkoisena eli 6000 kelvinin lampuilla. Suunnitteluvaiheessa tämä ei vaikuttanut tuottavan ongelmia, mutta toteutusvaiheessa ongelmat alkoivat. Ongelmat ovat liittyneet sekä töiden tekemiseen että tekniikkaan. Mutta, ensin siitä töiden tekemisestä. Sähkötyöt ovat siis edelleen kesken. Olemme sopineet sähkötöiden osalta kokonaistoteutuksen, mutta käytännössä sähkötöiden asentaminen on vaatinut sen, että soitamme ja tilaamme jokaisen asian erikseen eli, esim. ovikello pitää asentaa, saunalauteiden alle ei voi jättää kahta metriä ledinauhaa roikkumaan lattialle, haluamme että kaikkiin pistorasioihin tulee virta jne. jne. 

Lamppujen asennuksessa ei ole kiinnitetty mitään huomiota paneeleihin, vaan ledit ovat miten sattuu: osa paneelien saumojen päällä osa enemmän ja osa vähemmän, ledit eivät myöskään ole mitenkään suorassa toisiinsa nähden. Kun esim. olohuoneen katossa on 20 lediä ja sen lisäksi muuntajat, lopputulos on kohtuullisen levoton ja epäsiisti.

Yhden MH:n kattoon tehty suuremmat reiät ja paikattu virhe "hatuilla". Tämän MH:n ledit olisi kyllä sitten asemoitu kattopaneeleiden kanssa. 

Valojen katkaisut oli myös kytketty miten sattuu,  ne on kuitenkin osittain saatu korjattua. Yhteen makuuhuoneeseen urakoitsija oli jostain syystä päättänyt laittaa eri valot mitä olimme valinneet ja meille mitään puhumatta porasi kattoon suuremmat reiät, kuin mitä meidän valitsemat lamput tarvitsisivat. Tämä ei kuulemme ole ongelma, koska kävi korjaamassa sen tekemällä lamppujen ympärille "hatut". No, tällaisia ei ole muissa huoneissa, eikä niitä ole haluttu tähän yhteenkään makuuhuoneeseen. Muualla talossa lamput ja erilaiset liitännät peittävät kannet on myös laitettu kattoon ihan vinksin vonksin ja sikin sokin kattopaneeleihin nähden, niin, että niitä ei ole millään lailla asemoitu paneelihin nähden.  Lisäksi ne eivät ole millään tavoin linjassa toisiinsakaan nähden. Tuossa makuuhuoneessa, jossa on "hatut", lamput on toki sitten asemoitu paneeleihin nähden.


Takana ikkuinoissa on palkkien yläpuolella pistorasiat, joihin ei oltu kytketty virtaa. Tämä huomattiin, kun noihin jouluvaloihin ei yllättäen tullutkaan millään virtaa. Urakoitsija kävi korjaamassa puutteen pari päivää ennen aattoa. Samalla reissulla kävi vihdoin laittamassa pistokkeen tuon korkean osan kattoon. Siitäkin huomautettiin jo viime keväänä useita kertoja, kun meillä oli vielä omat tellingit paikoillaan. Olisi ollut huomattavasti helpompaa, nyt joutui rakentamaan telineet. 

Urakoitsija asensi myös omavalintaisesti eri sävyisiä lamppuja samaan tilaan, mikä sai valaistuksen ihan sekaisin, näitä on nyt sitten vaihdeltu. 

Tällä hetkellä meillä on yksi makuuhuone kokonaan pimeänä, koska muuntajissa on jotain vikaa... Tällä hetkellä makuuhuoneiden ja olohuoneiden led-spotit toimivat siten, että muuntajat päästävät ilmeisesti jonkin verran sähköä jolloin spotit palavat himmeäsi koko ajan. Valot eivät siis käytännössä sammu ollenkaan. Aikaisemmin meillä vaihdettiin kaikkien ko. spottien muuntajat, koska niissä oli "ominaisuutena" sellainen pikkujuttu, että vaikka valot olisivat sammuksissa sähkökatkon tullessa, niin sähköjen palautuessa kaikki spotit menivät päälle, täydellä valoteholla. Kiva ominaisuus, varsinkin öisin.. tai jos sattuisit olemaan pidemmän aikaa pois kotoa. Nyt meille on siis tulossa kolmannet muuntaja ko. spotteihin. 

Urakoitsija kävi viimeksi viikolla 9 keskustelemassa viallisista lampuista ja muuntajista, sekä tarkastelemassa kattojen asennusjälkeä. Tuolloin korjaustöitä luvattiin hoitaa eteenpäin ja asiaan palata piakkoin. Meillä on siis menossa kattoja uusiksi ja puhetta oli, että tämä alkaisi viikolla 12, ei ole näkynyt. 

Tässä vaiheessa sähköt ovat toteutuksen osalta olleet ehkä suurin pettymys tässä projektissa.