Sivut

maanantai 17. helmikuuta 2014

Missä mennään reklamaatioiden kanssa sekä Hartman kodin sopimuskokonaisuus ja laskutus.

Täytyy sanoa, että vaikka odotinkin kaikenlaista kun näihin raksaprojekteihin lähdettiin, niin ylittäähän tämä kaikki odotukset.

Keittiön saarekkeen taso vaihdettiin n. 2 viikkoa sitten, mutta saarekkeessa olevaa vesipistettä ei kytketty kahteen viikkoon, emmekä tienneet koska kytkentä tapahtuisi. Viime viikolla meille ilmoitettiin, että tällä viikolla meille ilmoitetaan koska työ voitaiiin tehdä. No, tänä aamuna vähän puoli yhdeksän jälkeen, kun olimme kauhealla häslingillä lähdössä töihin putkari ilmestyi ovelle ja kertoi tulleensa tekemään asennuksen. Juu-u, ei auta valittaa, joten hommiin vaan. Onneksi homma ei vienyt kauaa ja vesipiste toimii jälleen.

Reklamoimme elo-/syyskuussa arkieteisen ulko-ovesta. Ovi on sen verran käyrä, että se ei sulkeudu ilman kohtuullisen kovaa voimankäyttöä. Tähän liittyen saimme nyttemmin konkurssiin hakeutuneelta Fenestralta provosoivan sähköpostin, joka sai meidät näkemään punaista. No, tämän vuoden puolella saimme tiedon, että uusi ovi olisi menossa tuotantoon viikolla 10 ja asennus olisi viikolla 11. No, näin ei luonnollisesti tule tapahtumaan, sillä Fenestra pesänselvittäjä on ilmeisesti laittanut koko liiketoiminnan jäihin. Sinällään en pidä sitä yllätyksenä, sillä jos yritys on jo rahoittajien omistuksessa, niin voi olettaa sen liiketoiminnan olleen erittäin huonossa kunnossa jo pitkään. Mielenkiintoista nähdä miten tänään julkistettu yrityskauppa vaikuttaa.

No, nyt Hartman esittää meille uutta ovea Skaalalta ja minulla on sähköpostissa luonnos uudesta ovesta. Haastavaksi tämän tietysti tekee, että meillä on kieron oven kanssa saman mallinen ovi myös toimiston ovena, ja luonnollisesti haluamme vastaavan oven edelleen kodinhoitohuoneeseen. Emme halua, että meillä on useita erilaisia ulko-ovia.

Itseäni ärsyttää huomattavasti se, että Hartman olisi voinut hoitaa asian siten, että olisi reklamaation jälkeen tilannut uuden ovilehden jo syksyllä ja olisivat sopineet hyvityksistä keskenään Fenestran kanssa. Tämä olisi ollut asiakkaan kannalta tarkoituksenmukainen ja hyvä lopputulos. Sen sijaan nyt olemme tilanteessa, jossa toisen valmistajan pitäisi pystyä valmistamaan ulkoisesti vastaava ovi, lisäksi ovilehti tulee todennäköisesti olemaan rakenteeltaan erilainen, joten myös ovenkarmit joudutaan repimään irti ja asentamaan Skaalan vastaavat tilalle.

Tämän lisäksi Hartman valittaa meille siitä, että emme ole suorittaneet vielä kokonaisuudessaan sopimuksen mukaista maksua. Meillä nyt vain on periaatteena se, että haluamme saada toimituksen ensin valmiiksi sellaisena kun se on sovittu, ja sitten vasta maksamme. Toisaalta, jos reklamaatioiden hoitaminen tapahtuu näin kun rahaa on vielä jonkinlainen summa sisällä, niin kuinka heikkoa se olisikaan siinä vaiheessa, jos olisimme maksaneet jo kaiken..

Lisäksi on pakko kirjoittaa vielä Hartman kodin sopimuksesta ja siihen liittyvästä kokonaisuudesta. Olemme aiemmin avanneet Hartman kodin sopimuskokonaisuutta ja kritisoineet sitä. Olen antanut saman palautteen Hartsulle myös usealle taholle suullisesti. Linkit kirjoituksiin:nimet paperiin ja eteenpain, Kommentteja ja kokemuksia Hartman koti -toimitukseen,

En muista, olemmeko aiemmin todenneet täällä, mutta emme missään vaiheessa hyväksyneet Hartman kodin tilausvahvistusta, ne versiot, joita meille toimitettiin, eivät vastanneet tekemäämme sopimusta ja saimme ensimmäisen tilausvahvistuksen vasta toimituksen alettua. Hartsun sopimusmallissahan tilausvahvistus siis menee sopimuksen edelle.

Periaatteessa asia voisi olla ok, vaikka vieroksunkin ajatusta, että sopimuksen tekemisen jälkeen tulee vielä tilausvahvistus, joka menee sovellettavuudessa sopimuksen edelle. Nämä tilausvahvistukset, joita emme hyväksyneet, eivät siis vastanneet sopimusta ja sitten emme enää saaneetkaan uusia versioita.

Toimitus kuitenkin sujui kohtuullisen hyvin, joten emme pitäneet tätä ongelmana. Nyt kun meidän pitäisi saada taloudellinen loppuselvitys, jossa on huomioitu projektin aikaiset hyvitykset ja lisäkustannukset, niin tämä asia on tullut uudestaan esiin. Hartman kodin hallinto ei ensinnäkään ole ollut tietoinen siitä, että emme ole hyväksyneet tilausvahvistusta, vaan koittivat aluksi laskuttaa meitä heidän laatiman, sopimusta vastaamattoman tilausvahvistuksen perusteella. Lisäksi loppuselvityksessä oli laitettu lisähintaa mm. kuviin kuulumattomista alaslaskuista ja jäähdytyksen suunnittelusta.

Aloitetaan alaslaskuista, me emme ole niitä halunneet, päinvastoin olemme halunneet mahdollisimma korkean sisäkaton ja olisimme halunneet välttää alaslaskuja. Koska LVI-suunnittelu on kuitenkin toteutettu huolimattomasti ja ilman tutustumista kokonaisuuteen, joutuivat timpurit tekemään alaslaskuja paikkoihin, joihin emme olisi niitä toivoneet. Se, että Hartman koti joutuu omien toimiensa johdosta tekemään suunnittelemattomia alaslaskuja, ei todellakaan voi aiheuttaa meille lisäkustannuksia! Jouduin reklamoimaan tästä kaksi tai kolme kertaa, ennen kuin ko. kohta jäi pois loppuselvityksestä. Epäselviä asioita ja reklamaatioita on vieläkin kesken, tästä huolimatta Hartman on sitä mieltä, että heillä on oikeus lähettää meille lasku. Kävi tässä mielessä sellainenkin vaihtoehto, että teetätään hommat loppuun ja vaihdetaan vialliset ovet ja ikkunat ja kuitataan ne sitten, nimittäin kohtuullinen aika virheiden korjaamiseen on kyllä annettu, niistä on useaan kertaan jo myös huomautettu. Täytyy sanoa, että toiminta on sen verran tahmeata, että emme mekään enää innoissamme ryntää asioita heidän puolestaan selvittämään ja hoitamaan.

Hartman koti myy toimitukseensa LVI-suunnittelun. Tarjouksessa tai sopimuksessa ei ole minkäänlaisia rajoituksia tms. suunnittelun laajuuden suhteen, vaan puhutaan LVI-suunnittelusta. Itselleni tämä tarkoittaa sitä, että se kattaa LVI-suunnittelun kokonaisuudessaan, myös jäähdytyksen ja terassin lämmityksen. Jouduimme käymään tästä väittelyn syksyllä 2012, sillä LVI-suunnittelusta olisi haluttu lisämaksu jäähdytyksen osalta koska ne eivät kuulu heidän normaaliin toimitukseen. Voi olla, mutta kun sopimuksessa lukee LVI-suunnittelu, niin kyllä se nyt vain kattaa koko LVI-suunnittelun. Lopulta Hartsu joutui toteamaan, että he eivät ole rajanneet sopimuksessa tai tarjouskessa suunnittelun sisältöä ja että jäähdytyksen ja terassin lämmityksen suunnittelu kuuluvat pakettiin. Luulin tämän olevan sillä selvä, mutta niin vain loppuselvitykseen oli sekin merkitty lisähinnaksi. Tämäkin edellytti paria reklamaatiota ennen poistumista listalta.

Nämä edellä olevat esimerkit voin vielä jotenkin ymmärtää huolimattomuutena, mutta mielestäni on törkeää, että tilausvahvistukseen tehdään muutoksia asiakkaan vahingoksi. Sopimuksen neuvotteluvaiheessa vaihdoimme eteisen, olohuoneen ja keittiön lattialaatat plus-tuotteeksi. Plus-tuote on luonnollisesti kalliimpi. Suunnittelukuvissa myös näkee, että ko. huoneiden lattia on yhtenäinen. Allekirjoitettavaan sopimukseen oli kuitenkin erittelystä jäänyt pois erikseen olohuone mainitsematta, puhuttiin ainoastaan keittiöstä ja eteisestä. Tämän perusteella Hartsu oli meille lähettämiinsä tilauvahvistuksiin merkannut asian siten, että olohuoneessa olisikin peruspaketin laatta. Tästä johtuen hyvitys meidän poisjättämistä lattialaatoista oli laskettu siten, että hyvityshinta oli olohuoneen osalta pienempi/m2, kuin keittiöstä ja eteisestä.

Huomautin tästä Hartsulle, joka totesi, että tilausvahvistuksessa on näin. Siinä vaiheessa huomautin, että me emme ole muuten näitä tilausvahvistuksia hyväksyneet, vaan sopimuksella mennään. Tässä vaiheessa Hartsu joutui nöyrtymään ja toteamaan, että sopimuksella tosiaan mennään. Täytyy todeta, että vaikka luin sopimuksen ja tilausvahvistuksen useasti ja huolella läpi, niin tämä virhe minulta oli jäänyt huomaamatta. Ja jos siis olisimme allekirjoittaneet tilausvahvistuksen, niin Hartsu olisi käyttänyt sitä meitä vastaan ja todennut tilausvahvistuksen menevän sopimuksen edelle, vaikka se ei sopimusta vastaisikkaan.

Tällainen asiakkaan edun vastainen toiminta on mielestäni erittäin epäeettistä. Te, jotka olette Hartman kodin kanssa tekemässä sopimusta toimituksesta, kehotan olemaan erittäin tarkkana tilausvahvistuksen kanssa, sillä se tulee todennäköisesti eromaan tekemästänne sopimuksesta. Kuten sanottu, me emme missän vaiheessa vahvistaneet tilausvahvistusta ja näin jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä asia.

Vielä lopuksi asiaa laskutuksesta. Hartman kotia tilatessa asiakkaalle avataan myös rakentajatili, jolle voi hakea tarvittavia tavaroita. Kätevää, mutta voi aiheuttaa myös harmia. Laskut tulevat kuukausittain, ja niiden kanssa sai olla todella tarkkana, sillä projektin aikana saimme n. 10 aiheetonta laskua. Yleensä lasku oli sellaisista tuotteista, joita Hartsun asentaja olivat tilanneet raksalle ja jotka kuuluivat pakettiin. Jossain vaiheessa kyllästyimme näihin laskuihin ja ilmoitimme, että tulemme jatkossa laskuttamaan Hartsua reklamaatioiden laatimisesta ja lähettämisestä. Tästä ilmoituksest kului n. pari viikkoa kun seuraava perusteeton lasku tuli meille! Yksittäin nämä laskut eivät olleet suuria, joitain kymppejä ja satasia, mutta kokonaisuutena ne olisivat varmaankin tuoneet lisähintaa projektille, mikäli olisimme ne ja loppuselvitykseen lisätyt kustannukset suorittaneet.

Kokonaisuutena olemme tyytyväisiä Hartsun toimitukseen ja koemme, että meillä on hyvä talo, mutta tällaiset yksittäiset, ja osittain isotkin asiat kuitenkin ärsyttävät ja pilaavat fiilistä toimituksen osalta. Onneksi meidän osalta kyseessä on ns. "hallinto", eikä toteutus tai laatu.

Asenne ratkaisee. Talotoimittajan ylimielinen asenne, joka lähtee siitä, että asiakkaan tulee koko ajan ja jatkuvasti samoja asioita kerrata talotoimittajalle, yhdistettynä huolimattomuuteen ja asioiden kanssa vitkutteluun ja asiakkaan syyttelyyn, saa aikaan vitutusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti