Sivut

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Nimet paperiin ja eteenpäin!


Tällä kirjoittelurintamalla on ollut hieman hiljaista viime aikoina, mutta se ei kyllä tarkoita, etteikö mitään olisi tapahtunut. Tontti on tullut jo ostettua ja koko sillä ollut risukkokin niitettyä. Parilta naapurilta on tullut jo kuulemista varten julkisivupiirustukset  nähtäväksi ja ne saivat välillä fiiliksen, että meidän projekti ei etene ollenkaan.

Alunperinhän oli meidänkin kunnianhimoisena ajatuksena se, että voisimme aloittaa rakentamisen heti heinäkuussa, kun kunta saa kunnallistekniikan valmiiksi. No siihen ei kyllä tulla enää ehtimään, mutta talo on kuitenkin vihdoin saatu tilattua. Oma talo on ollut meidän haaveena jo pitkään, joten kun tontti varmistui, alkoi meillä kova tohina taloon liittyvän projektin tiimoilta. Kävimme tapaamassa talotehtaiden edustajia ja piirrätimme kuvia meidän toiveiden pohjalta. Aika pian pohjan peruselementit hahmottuivatkin paikoilleen, mutta sen jälkeen alkanut hienosäätö on vei uskomattoman paljon aikaa! Minkälaiset ikkunat mihinkäkin, mihin väliseinät ja kuinka ovet aukeavat, sekä tietysti tärkeimpänä ”Millainen keittiö!?!”

Vaikka hienosäätö onkin vaatinut aikaa, tuntuu nyt että se on kannattanut, sillä suunnitelmat tuntuvat koko ajan enemmän ja enemmän kodilta.

Projektiin lähdettäessä selkeänä ajatuksena meillä oli, että tulisimme teettämään talon mahdollisimman pitkälle ja itse keskittyisimme raksan siivoamiseen ja päivätöissä käymiseen. Muiden rakentajien tarinoita kuunnellessa olimme todenneet, että halvimmaksi talo tulisi kilpailuttamalla jokainen urakka erikseen. No, matkan varrella luovuimme tästä ajatuksesta ja nyt näyttää siltä, että hankkimalla mahdollisimman paljon yhdeltä ovelta painuvat katteetkin sen verran matalalle, että tuskin pääsisimme yhtä alhaisiin kustannuksiin itse kaiken kilpailuttamalla. 

Tästä asiakkaan täysin räätälöimästä mallista, yhden oven ja pitkälle viedyn toimituksen paketista seurasi lopulta se, että potentiaalisia toimittajia on itse asiassa melko vähän ja käytännössä meidän toiveita vastaavat tarjoukset saatiin ainoastaan Hartman kodilta, Mammuttihirreltä sekä eräältä veljesten pyörittämältä  rakennusliikkeeltä. Saatujen tarjousten pohjalta valitsimme Hartman kodin neuvottelukumppaniksi, tarjouksia ja niiden sisältöjä hienosäädettiin, pääsuunnittelijamme otti osaa yhteen neuvotteluun, mutta pääsääntöisesti pidimme ohjat omissa käsissämme. Lopulta lopulliseksi kaupaksi muodostui talon ja autotallin kokonaisuus siten, että talon tehdään levyvalmiiksi ja toimitus sisältää loput tarvikkeet talon valmiiksi saattamiseen. Autotalli tehdään valmiiksi rungon ja katon osalta ja meidän osuudeksi jää väliseinät, ulkoverhous ja sisäpinnat sekä vesikatto. Sähköt otamme erillisenä urakkana, mutta esim. LVI-työt on sisällytetty urakkaan.
Hartmanin olennaisimmaksi eduksi, ainakin tässä vaiheessa, täytyy todeta toimitusten joustavuus. Sisällöt ja asennukset voidaan räätälöidä asiakkaan toivomalle tasolle ja suunnitelmat voidaan toteuttaa asiakkaan toivomalla tavalla, sillä taloa ei tehdä elementeistä vaan ns. ”pitkästä tavarasta”. Lisäksi myyjää pystyy heti antamaan muutosten hintavaikutukset eikä tarjousta tarvitsee käyttää erikseen toimittajan tehtaalla. Muutenkin Hartmanin konsepti, ainakin meidän tyyppisessä toimituksessa, mahdollistaa melko hyvän kustannusarvion, mikä luonnollisesti on asiakkaalle tärkeää, myös meille.