lauantai 27. syyskuuta 2014

Piharakentamista -Vol 2 kiviportaat

Meillä talon ja tallin korkeusero on 60cm. Piha asfaltoitiin luonnollisesti tallin korolle, jolloin pohdittavaksi tuli nousu talon etuovelle. Muita pihatarvikkeita (tulossa blogi reunakivistä ja istutusaltaista) Laitilta hakiessa huomasimme siellä kasan  2-luokan antiikkimuurikiviä. Kun jouduttiin pari reissua tekemään reuna- ja istutusallaskivien takia, niin siinähän sitten kävi niin, että blogin toinen kirjoittaja oli ihan vakuuttunut, että ne kivet kuuluu meille ja niistä pitää meille jotain saada. Alunperin pihasuunnitelmassa on ollut pienet kiviaskelmat, mutta nyt kun rouva pääsi vauhtiin, ei pienistä askelmista ollut enää mitään tietoa...

Alkuvaiheessa oli vain sepelirinne


Inspiraation lähteillä

Näistä sitten portaita.. jep jep


Kivien haku vaati jo astetta vankemman kärryn


Korkoero on siis n. 60cm ja terassin korkeus siihen päälle. Etäisyys asfaltin reunasta terassin reunaan on n. 3 metriä. Pienen mittailun ja kokeilun perusteella totesimme, että porrastusta ei kannata aloitta heti asfaltin reunasta. Hetken pohdinnan jälkeen päädyimme tekemään pienen laatoituksen liuskekivistä, jolloin portaat saatiin asettumaan paremmin.

mallailua

"laatoittamista"

Liuskekivet piti kaivaa siten, että ne jäävät asfaltin tasolle.


Onneksi oli mahdollisuus saada oman peräkärryn lisäksi myös sukulaisilta kärryjä lainaan. Kiitos Jyrki ja Jussi!

Ensimmäiset askelmat alkavat hahmottua

Harjalla kivituhkaa saumoihin.

Portaiden ohella piti rakentaa myös reunamuureja, niistä oma blogi tuloillaan

Alkaa hahmuttumaan.

Vettä ja kivituhkaa, niistä on kiviportaiden perustukset tehty






harjalla harjattiin kivituhkaa kivien väliin ja tiivistettiin vedellä.

ei se nopeaa hommaa ollut, kuitenkin käytännössä viikonlopussa
saatiin aika lailla valmiiksi. Työtunteja kertyi kyllä paljon.

Kivituhkaa ja kiviä

Viimeistä porrasrviä vaille valmis

siinä ne sitten olis!

askelmat valmiit

Hyvännäköiset, vaikka itse kehunkin :)

Kiviportaiden teko onnistui hyvin, niistä tuli tukevat ja kivissä olleet lohkeamat eivät juurikaan vaikuttaneet negatiivisesti portaiden ulkonäköön tai tukevuuteen. Kivituhkaa kului aika paljon, viikonloppuna tehdessä se loppui itseasiassa kesken. Laitoimme kyselyn FB:hen, josko jollain löytyisi pihan nurkalta joku kasa. Nykyinen ja entinen naapuri riensivät apuun ja saimme jatkaa portaiden tekoa ilman keskeytystä, kiitos Pasi ja Maarit.

Portaiden leveys on 255cm, pituus 250cm ja edessä olevat liuskekivet ovat n. 60cm.





sunnuntai 24. elokuuta 2014

Piharakentamista -Vol 1 Harkkomuuri


Talon korko 60 cm autotallia korkeammalla. Autotallin halusimme samalla tasolle tien kanssa, ettei jouduta tekemään mitään luiskaa, jota pitkin talliin ajettaisiin. Tästä on kokemuksia vanhasta kodista, emmekä halunneet enää pihaa, joka on talvella järjettömän liukas ja jopa vaarallinen. Yksi pojista liukastui kerran jäisellä asfalttiluiskalla ja sai lievän aivotärähdyksen. Halusimme selkeästi eroon myös talvisin joka aamuisesta luistelusta postilaatikolle. 

Korothan on aika lailla annettu, joten siihen ei voinut vaikuttaa. Meillä siis tehtiin täyttöä. Tästä seuraa tietysti se, että piharakentaminen on tehtävä, koska ei voida vain jättää nurmikolle. Tietä vasten olemme halunneet selkeän aidan, mutta pelkkä pensasaita tuntui huonolta ajatukselta, koska talo on pussikadun päässä pururadan vieressä ja ohi menee paljon ulkoilijoita koirien kansa. Itsekin koiraperheenä tiedossa on, että koirat mielellään merkkailevat pensaita kulkiessaan ja koska ei haluttu, että meidän aidasta muodostuu ns. pysähdyskohde, ei pelkkä pensasaita ollut mahdollinen. 

Puuaita olisi ollut yksi hyvä vaihtoehto, toisaalta kaipasin voimakkaampaa ja selkeämpää elementtiä. Mielessä pyöri moni eri vaihtoehtoa; tiiltä ja puuta, tiiltä ja kiviä, puuta ja kiviä.... Lopulta päädyin siihen, että teen "muurin" leca-harkoista, eli kevytsoraharkoista. 

Muurin tekemisen aloitin syksyllä 2013. Täytemaa oli jo yhden talven painunut, täytyy sanoa, että painuminen oli aika huomattavaa. Joten piharakentamisessa on varmasti hyvä odottaa tuo yksi talvi. Pohjat tehtiin kivituhkalla, sitä oli jäänyt porakoivon tekemisestä. Kivituhkan alle suodatinkangas. Tasoittamista yms. ei tarvittu juurikaan, koska maa oli yllättävän tasainen. 

Ja sitten, eikun muuraamaan -taas, jälleen vaihteeksi. Muuraaminen on meillä selkeästi minun juttu. Täytyy sanoa, että on uskomattoman hienoa saada konkreettista, kosketeltavaa ja valmista tulosta tekemisestä.


Syyskuu 2013. Lähtötilanne.
Pohjat tehty, suodatinkangas paikoillaan ja homma aloitettu.

Ensimmäinen kerro paikoillaan.

Siihen se nousee.

Lisää kerroksia.

Kokonaisuus alkaa hahmottumaan.

Tein kolme kerrosta, joka vaikutti visuaalisesti parhaimmalta.
En halunnut, että muuri antaisi linnoitus vaikutelmaa,
toisaalta sen on oltava riittävän korkea, että toimii selkeänä rajaavana elementtinä.

Suodatinkangas ulottuu aika laajalle. Tähän tulossa "hedelmätarha" :)
eli, hedelmäpuita ja marjapensaita, haketta ja liuskekiviä.

Päädyin kuitenkin laittamaan myös rajapensaat.
Kuva otettu ja pensaat istutettu syyskuussa 2013.

Leca-harkkojen ylimmän kerroksen aukot vedin saneerauslaastilla umpeen.
Muuria on myös raudoitettu kevyesti.

Muuraaminen oli nopeaa ja viime syksynä sain muurin muuten tehtyä muutamassa päivässä, mutta pintakäsittely jäi. Kevytsoraharkot ovat aika ankean näköisiä, joten tänä keväänä alkoi sitten pintakäsittely projekti. Mietin aika pitkään mitä muurille tekisi. Vaihtoehtoina oli maalaus, slammaus, maalaus ja sammal, slammaus ja maalaus, slammaus ja sammal jne. jne.

Vähän sattuman kautta päädyin slammaamaan. Prismassa oli jostain syystä poistolavalla tummanharmaata Yki rouhepinnotetta purkki ja siitähän se sitten lähti....

Keväällä ulkomaalausten välissä sitten slammasin. Tylsää, hidasta ja raskasta. Ilman kokemusta oli pakko lähteä vähän kokeilemaan miten homma tehdään. Välineinä oli hierrin ja lastoja. Ilmojan osalta haasteena sateet, jossain vaiheessa sade yllättikin kesken ja kaikki sinä päivänä tehty meni pilalle ja eikun uudestaan. Myöskään se yksi halpa kokeilu purkki ei riittänyt juuri mihinkään ja sen jälkeen sitten lisää tavaraa Prismasta. Yksi purkki maksoi reilut 80 euroa ja loppujen lopuksi niitä kului kolme. Väri oli sen verran hyvä, että samalla värillä maalasin autotallin kivijalan ja talon kivijalan. Talon kivijalka oli jo maalattu, mutta se sävy oli aivan liian vaaleansininen.


Väri näyttää tässä kuvassa liian siniseltä, luonnossa ei ole näin sininen.
Taustalla näkyy jo haketta, jota laitettiin ns. "hedelmätarhan" puolelle.

Slammaus etenee. Jätin rajoja näkyviin, koska en halunnut tasaista muuria.
Ero puhtaaseen harkkopintaan on selvä.

Paakkelointivaiheesta tuttu väline.... käytössä taas.

Roska-astialle rajattiin oma alueensa. Voi olla, että sille tulee joskus
vielä myös katos.


Kuvia tältä päivältä, elokuu 2014 


Kadulta päin.
Oja tehtiin liuskekivillä ja niiden väliin on istutettu kivikkokasveja.

Pensaa ovat kasvaneet todella paljon vuodessa.
Muurin takana näkyy hedelmäpuita ja marjapensaita.
Alue on peitetty hakkeella ja liuskekivillä on tehty rajauksia ja kävelypolkuja.

Puutarhanpuoli, "hedelmätarha" kuten me sitä nimitetään.
Sen kokonaisala on vähän vajaa 40 neliötä.

perjantai 1. elokuuta 2014

omakotitalon jäähdytys, vol 2 kokemuksia

Viimeisten viikkojen luetuin kirjoitus tässä blogissa on ollut omakotitalon jäähdytystä käsittelevä kirjoitus.

Jäähdytysjärjestelmä kytkettiin käyttöön viime kesänä elokuussa ja oli jo silloin hyvällä käytöllä. Tämän kesän helteet antoivat kuitenkin hyvän mahdollisuuden testata järjestelmän todellinen toimivuus.

Järjestelmä on siis rakennettu maajäähdytyksen varaan, porakaivon kautta kiertää piiri kahteen Tecnibelin 4kw konvektoriin. Pumppu ja puhaltimet toimivat sähköllä, mutta itse jäähdytys ei sitä tarvitse, eli sähkökulutus on huomattavan pieni.

Kuten aiemmin totesimme, emme hakeneet varsinaista ilmastointia, vaan nimenomaan järjestelmää, jolla voisimme viilentää taloamme kesän helteissä.

Hellekauden alkuvaiheessa olin vielä hieman varovainen käytön suhteen,esimerkiksi sammutin laitteet päiväksi kun olimme poissa. Iltaisin kotiin tullessa lämpötila oli pahimmillaan 29 asteessa, joka sitten hiljakseen tippui 23-24 asteeseen konvektorien käynnistämisellä. Jossain vaiheessa silmiini osui artikkeli samanlaisen järjestelmän käyttökustannuksista, 0,6-1,2 senttiä tunnissa! No, sen jälkeen koneet ovat pyörineet käytönnössä 24/7 ja talossa on mukavat 22 astetta!

Tällä käytöllä ja näillä helteillä järjestelmä tulee kyllä maksamaan itsensä takaisin ja toisaalta kun tietää käyttökustannukset, niin sitä tulee käytettyäkin aika surutta.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Ulkovalaistuksessa 6000 kelviniä

Sähkötöihin liittyvistä ongelmista johtuen ulkovalaisimet asennettiin vasta pari viikkoa sitten. Seinävalaisimina ovat Konstsmiden valaisimet, näillä on ilmeisen hyvä hinta-laatu -suhde, sillä samoja valaisimia löytyy tällä alueella melko monesta muustakin talosta. Me tilasimme ne taloon.com:n kautta. Näitä myydään muuallakin, mutta hinta oli halvin taloon.com:ssa. Toimitus oli nopea ja tavara mitä pitikin. Meidän kannalta ongelma oli se, että valaisimien mukana tulleet G10 -kantaiset polttimot olivat sävyltää jossain 2500 Kelvinin paikkeilla. Kun koko muu talo suunniteltiin valaistuksen osalta toteutettavaksi 5000-6000 Kelvinillä, niin piti ulkovalaisimiinkiin löytää uudet polttimot.

Suomesta on oikeasti todella vaikea löytää yli 4000 kelvinin polttimoita. Kun manasin tätä eräälle tukkurille, ohjasi hän minut etsimään polttimoita ulkomaisista verkkokaupoista, sillä esim. etelä-euroopassa suuremmat Kelvinit ovat yleisiä ja tavanomaisempia, Suomessa taas ollaan vielä mieltyneempiä lämpimään sävyyn. Värisävyistä voi tietysti ollaa ihan yhtä montaa mieltä, kuin muistakin sisustus- ja makuasioista. Moni pitää suurta kelvinimäärää kylmänä ja sinisenä. Toisaalta esim. sisällä tuo luonnollisen päivänvalon tiloihin, ero on todella selvä, kun vertaa keltaista tai lämpimän valkoista valoa, puhtaan valkoiseen valoon. Värit toistuvat hyvin ja näyttävät siltä miltä kuuluukin, lisäksi valaistusteho on hyvä.

Käytin pari tuntia verkkokauppojen kiertelyyn ja löysin Amazonilta aika hyvän valikoiman erilaisia vaihtoehtoja. Hintakin on Suomeen verrattuna erittäin kilpailukykyinen, pikaisesti arvioituna G10 -kantaiset polttimot maksoivat minulle kolmanneksen siitä, mitä olisin joutunut maksamaan Suomessa, mikäli 6000 Kelvinin polttimoita olisin edes löytänyt! Tilasin kahta erilaista polttimoa, sillä ostimme aikaisemmin yhteen vessaan kristallikruunun, jonka mukana tuli myös erittäin lämpimänsävyiset polttimot.

Tilauksesta G10 -kantaiset toimitettiin alle viikoss ja pari viikkoa taisi mennä kristallikruunun polttimoihin.

Autokatoksessa ja etuterassin katoksessa meille asennettiin kattoon upotetut g10 -kantaiset spotit. Eilen alkoi sitten polttimoiden vaihto ja tältä se näytti:
Lähtötilanne, valaisimien mukana tulleet polttimot

Alavalot vaihdettu

Polttimot vaihdettu, taustalla näkyy vielä talon "romanttissävyinen" valaisu.
Katoksessa myös uudet polttimot

Yhteensä 46 polttimoa on siis vaihdettavana, talli hoidettu, talo vielä vaiheessa. Selvää kuitenkin on, että 6000 Kelvinin valosävy on meidän juttu



WC:n kristallikruunun valaistusteho ja sävy -puhumattakaan ulkonnäöstä- on todella hyvä uusilla polttimoilla!

Sähkötyö-kuviosta luvasta tarkempaa rapsaa myöhemmin, nyt tilanne kuitenkin todella hyvä, kiitokset Sähköasennus Kohtamäki Oy:lle

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kokemuksia Samsungin takuuhuollosta, vol 5 -merkki vaihtoon

Niinhän siinä sitten kävi, että kun ensin odotettiin puolitoista viikkoa astianpesukoneen korjausta, niin lopputulemana meille tuli sitten uusi astianpesukone ja tällä kertaa ei enää Samsung.

Korjaaja työskenteli torstaina koneen parissa n. 2 tuntia, vaihtoi ison määrän osia, testasi ja ilmoitti koneen olevan kunnossa. Ihan kiva parin viikon käsitiskien jälkeen. Kone täyteen ja pesemään! Ja taas ensimmäisen pesun lopussa -vikakoodi!



Heti illalla lähti aika kypsyneen lapsiperheen sähköposti sekä huoltoliikkeeseen, että Expertille. Vaasan liikkeestä tuli vielä kuuden jälkeen vastaus, että palaavat asiaan seuraavana päivänä. Sain aamulla soiton ja sovittiin, että voimme vaihtaa koneen uuteen. Tässä vaiheessa Samsung ei ollut enää vaihtoehto! Perjantai-aamuna huoltoliike kävi hakemassa Samsungin pois. Sovittiin, että käymme Seinäjoelta katsomassa vaihtoehtoista konetta ja saamme sen myös sieltä hankkia. Jos uusi kone on kalliimpi, kuin Samsung, niin maksamme siitä välirahan. Kävimme heti perjantai-iltapäivänä katsomassa tarjonnan ja päädyimme Siemensin integroitavaan koneeseen. Kone oli hieman kalliimpi, mutta halusimme koneen joka toimisi suunnitellusti. Koneessa on vielä kiva ominaisuus Samsungiin verrattuna, se nimittäin heijastaa keittiön lattiaan koneen pesuvaiheen ja jäljellä olevan ajan. Loistava ominaisuus!










Pieni ongelma vain oli se, kone oli tilaustavaraa ja toimitusaika olisi ollut n. 5 arkipäivää. Seinäjoen Expertillä oli ainoastaan yksi kone esillä, eikä yhtään varastossa. Kun sanoimme, että ei huvittaisi enää käyttää yhtä viikkoa kesälomasta tiskaamiseen, niin he totesivat, että voivat antaa esittelykoneen meille! Loistavaa, lisäksi toimitus onnistuisi heti lauantaina aamupäivällä asennuksineen. Ja tästä aiheutuvat kustannukset menevät Samsungin korvattavaksi. Todella hyvää asiakaspalvelua kokonaisuutena Expertiltä!

Muutaman koneellisen kokemuksella voimme myös todeta, että koneen pesutulos on huomattavasti parempi kuin Samsungilla. Samsungin käyttökokemukset eivät todellakaan vakuuttaneet astianpesukoneen osalta, 12 kuukautta ja 2 korjauskelvottomaksi mennyttä astianpesukonetta. Toivotaan, että Saksassa valmistettu Siemens olisi kestävämpi.










keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Uima-allas

En muista olemmeko kirjoittaneet asiasta aikaisemmin, mutta jo alkuvaiheessa meillä oli suunnitelmissa tehdä uima-allas talon pihaan, allas tuli piirrettyä lupakuviinkin. Kun pihan täyttöjä viime kesänä tehtiin, kaivinkone teki maahan n. 2*5m -kokoisen kuopan, syvyys oli n. 1,5m. Lähtökohtaisesti siis ihan ok-kokoinen.

Kaiken muun raksaamisen ohella kuopan viimeistely ja allasvärkkien tilaaminen jäi pois viime kesän to do -listalta. Talvi teki sitten omia tuhojaan ja kuopan reunat hieman sortuivat ja laajensivat kuoppaa. Otin alkukesästä kaivinkoneen viimeistelemään kuopan. Samalla mitat sitten hieman kasvoivat ja kuopan mitat olivat 3,8*8 ja syvyydeksi tuli n. 1,9m. Kävi kuten raksaprojekteilla yleensä, lähti hieman käsistä :)

Syventäminen oli mukavuustekijöiden lisäksi perusteltavissa myös turvallisuustekijöillä. Allas on tehty terassin viereen siten, että terassi taso on n. 40cm vedenpinnan yläpuolella. Kun talossa on vauhdikkaat pojat 14-, 10- ja 4-v, niin vaikka kuinka uhkailisin, kiroilisin ja kieltäisin, niin pojat tulevat joka tapauksessa hyppimään altaaseen, jalat ja pää edellä. Joten altaan on paras olla siihen soveltuva! Ja täytyy myöntää, että on siihen itsekin tullut aika paljon terassilta sukellettua.

Allas oli siis suunnitelmissa on jo alussa ja ennen täyttöjä olin yhteydessä Ylistarossa toimivaan Ala-Peite Oy:ön. Ala-Peitteeltä tuli hyvä ohjeistus siitä, miten alla kannattaa perustaa, tehdä seinämät yms. Olimme jo varautuneet siihen, että muuraamme seinät leca-harkoista. Asia tuli puheeksi myös erään kaverimme kanssa, he olivat toteuttaneet altaan pelkästään maakuoppaan ja käyttivät sitä ympäri vuoden! Jäimme miettimään asiaa, kyselin hieman lisää, myös Ala-Peitteeltä ja tulimme siihen tulokseen, että tehdään kuopan seinät maasta! Kuopan reunoille tein kehikon 90*90 liimapuupalkeista, yksi kierros jonka yli pressun sai taivutettua. Taivutetun pressun päälle asensin vielä laudoituksen vahvistamaan pressun kiinnitystä.

Nopea ja kustannustehokas ratkaisu! Tämän lähemmäksi ei avantoa voi saada.

Allapressu levitettynä nurmikolle
pressun asettelua kuoppaan

hakee muotojaan

Altaan pohjana on multaa ja kolmella seinällä on multaa, yhden seinän suojasin styroksilla, koska ko. reunalla täyttö on tehty sepelillä, enkä halunnut sen hinkkaavan pressua.

En kauheasti hakenut tarjouksia vaan tilasin Ala-Peitteeltä koko paketin, joten emme osaa ottaa kantaa siihen, saisiko jostain halvemmalla. Osittain näin halusta tukea paikallista yrittäjää, mutta erityisesti siitä syystä, että heidän palvelualttiutensa teki minuun erittäin suuren vaikutuksen koko tämän projektin ajan (13kk). Vastaukset sain tarvittaessa nopeasti ja kun sanoin että haluan tehdä pelkästään maanvaraisin kuopan, niin sain hyvä ohjeistuksen siihenkin vaikka tämä eroaakin heidän normaalitoimituksesta.

Paketti sisältää siis pressun, suodattimen hiekkoineen, pumpun, tarvittavan määrän putkia ja liittimiä, sekä alkuun sopivan määrän kemikaaleja. Kemikaaleja voi tilata helposti lisää esim. heidän verkkokaupasta. Itse en ole vielä hintoja tarkemmin vertaillut, mutta kuuleman mukaan Ala-Peitteen hinnat ovat ihan kilpailukykyiset.

Suodattimeen kaadettiin 120kg kvartsihiekkaa, jonka läpi pintaventtiilin kautta imetty vesi suodatetaan ja kierrätetään takaisin altaaseen.

ihmettelyä ja ohjeiden selaamista




Pintaventtiilin asennus  on maanvaraisessa altaassa hieman haastavaa. Onneksi tuossa kohtaa oli maana pelkkää multaa. Kiinnitin vaneerin liimapuupalkkiin ja tein vaneeriin sopivan kokoisen reiän pintaventtiilin kiinnittämiseksi.



 Järjestelmän kokoaminen ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa, mutta vaatihan se tällä koulutuksella hieman pohtimista. Kokonaisuutena aikaa ei kuitenkaan mennyt paria tuntia kauempaa. On hyvä huomata, että pumppu tulee ilman sähköjohtoa. Hieman oli sormi menossa suuhun perjantai-iltana, mutta onneksi naapurista löytyi konsulttiapua tähän, niin ei jäänyt altaan käyttöönotto siitä kiinni.




Olin laskeskellut, että altaa täyttäminen hanasta veisi noin vuorokauden. Ja sen se todellakin vei! Äkkiseltään Seinäjoen veden hinnoilla laskettuna altaan täyttö maksoi n. 200 euroa. Periaateessa kallista, mutta minkäs teet. Toisaalta altaan käyttöönotto tulee tehtyä puhtaalla vedellä, jolloin se ei kuormita puhdistusjärjestelmään niin paljon heti alussa. Mutta odottavan aika on pitkä!!









Mitä tällainen lysti sitten kustantaa? Jos ottaa huomioon tavarahankinnat (liimapuupalkit, pressu, suodatinjärjestelmän, kemikaalit), kaivinkoneen, veden sekä muutaman miedon asennusjuoman, niin jäädään alle kahdentuhannen euron. Varsinainen kuoppa tuli meillä täyttöjen yhteydessä, joten kaivinkoneesta ei jouduttu maksamaan erikseen. 

Seuraava vaihe on terassin rakentaminen altaan ympärille, viimeistelyä vaille valmis siis! :)